Opinnot vie mennessään

Pitkä tauko ollut tässä välissä. Tämä blogi on hyvän ystäväni Nooran idea alun alkujaan. Päätin kokeilla, mutta silloin kun alotin, ei tuntunut omalta jakaa omia asioitaan muille. Ei taida olla edelleenkään ihan täysin mun juttu, mutta nyt meneillään paljon kaikkea mielenkiintoista ja nyt mukava ihan omalle päällekin kirjoitella omaa tajunnan virtaa tänne. 

Seuraavaksi vähän alustusta tapahtumille...

Aloitin siis opiskelut vuoden alussa Laurean Ammattikorkeakoulussa Lohjalla. Opiskelen liiketaloutta, suuntautumisesta ei vielä mitään hajua. Ajatus opiskelusta on aina ollut mielessä, että sitten joskus. Tietty pari koulua olen jo aiemmin suorittanut, joten tutkintoja löytyy jo, mutta eteenpäin on aina kiva kavuta. Idea hakemisesta kumpusi tylsyydestä, jota kesti vajaa viikko. Nyt ei sitten muuten oo ollut ollenkaan vapaa-ajan suhteen ongelmia, sillä sitä ei ole... 

Opintoja kerty ekaan puoleen vuoteen 50op, joista 15op oli ensimmäisen harjoittelun hyväksiluku. Keskiarvoksi 4.3/5. Eli ihan kivasti meni näin töitten ohella. 

Näin kesän tullessa olin kuitenkin jo ihan kyllästynyt opiskelemaan puolihuolimattomasti kokopäivätyön ohella, joten nyt edessä muutto ja duunien vaihto keikkahommiin. Haluan uppoutua niihin mielenkiintoisiin asioihin kunnolla, enkä vain mekaanisesti suorittaa tehtäviä toisensa jälkeen. Hyvä numero ei tunnu yhtään niin hyvältä kuin se, että voi kunnolla syventyä mielenkiintoiseen aiheeseen. On turhauttavaa todeta kerta toisensa jälkeen, että voi kun ehtisi. 

Nyt kuitenkin järjestelyni suuntaa enempi siihen suuntaan, että saan halutessani uppoutua opintoihin kunnolla ja harrastella töiden tekoa siinä sivussa. 

Hevosasioista sen verran, että ainoana hevosena jäljellä on enää Pogo. Se on toiminut mukavasti tässä kaiken toiminnan ohella. Sain sille keväällä kivan 14-vuotiaan tytön ratsastamaan minun lisäkseni ja nuoreksi hevoseksi se toimii vaan
aina niin fiksusti! On ilo todeta, että onnistuttiin kasvattamaan järkevillä aivoilla varustettu, mukava ja toimiva nuori hevonen. 

 

Tätä tekstiä väsätessä lukulasit on ollu sit eri osoitteessa ;) 

Viereisessä kuvassa siskoni ihana hymyilevä lapsonen ja Nemo-koiruus :P Niil on sama leikki...

Kesä todella tiivistettynä

Kesä meni ihan tuhottoman nopeasti. Ratsastettavia ja kisoja ja muutenkin vaan kaikkea on ollut niin paljon että ensimmäisen vapaa-päivän ehdin pitämään vasta viime kuussa ja luonnellisesti en ole ehtinyt tuijottaa telkkaria enkä kirjoitella tänne.

Kesän aikana ehdittiin kisata mukavasti koulukisoissa ja muutama ihan toivottu onnistuminenkin mahtui mukaan. Mun herkkänahkainen virtapolle huolehti myös siitä että matkaan mahtui myös pari täydellistä pelle esiintymistä. Mutta tämän kanssa on erityisen hyvin tullut totuteltua siihen että turha suunnitella mitään hienoa, vaan mennään päivä kerrallaan ja yritetään parhaamme.

Ollaan käyty valmentautumassa lisäksi Janne Berg:in luona josta ollaan mukavasti saatu kuria ja täsmennystä harjoitteluun. Sitä tarvitaankin kun ollaan sekä hevonen että ratsastaja on sellaisia taivaanrannan sähläreitä. Nyt ohjelmistossa on olleet ihan perusasiat, niin että ne tapahtuu  mun pyynnöstä silloin kun kerron, ei etukäteen silloin kun olen ajattelemassa asiaa eikä muutenkaan hevosen tarjoamana.

Treenaukset on onnistuneet sen verta tehokkaasti, että satula menee vaihtoon liian kapeana ja energiaa on entistäkin enempi. Tosin olis kiva jos tää energisyys siirtyis muhun eikä hevoseen, sillä vaikka nyt on vähempi hevosia ratsastettavana, niin työn määrä on silti jotenkin vakio ;)

Ponyexpress has made ponyprogress...

Mun ihana my litlle pony Viilis on tehnyt hienoa edistystä rohkeutensa suhteen. Yhdellä tunnilla treenailtiin jo hyppyjä kauempaa, mitä tuo otus on kammoksunut aiemmin, mutta eipähän enää. Sen lisäksi valkku rakensi kaikenlaisia pelotteita loimista, palikoista ja puutarhatuolikin saatiin esteelle... Eipähän tyssännyt kertaakaan.

Tallilla järkättiin jo tokat kisaharjoitukset ja mitä tulee mun ratamestariharjoitteluun, niin mielestäni onnistuin tällä kertaa paremmin. Radasta tuli juurikin sellainen että hyvän temmon ja tarkan ratsastuksen tuloksena oli puhdas rata ja kaahottamisen tuloksena heikompi tulos. Sinänsä jos kokeilisi ensikisoissa ihanneaika arvostelua, se voisi kasvattaa vielä enemmän ratsukoita tehtävissään radalla.
Tietysti ratsastin itsekkin radan ja tällä kertaa meni hyvin, ilman niitä kontrollin hakemis voltteja ja kääntyminen onnistui hyvin myös vasempaan jossa viime kisoissa jäätiin sivuttain loikkimaan :D
Tuossa video siitä...
http://www.youtube.com/watch?v=OQ8r9xsml5o&feature=youtu.be
 
Viimeisessä wegen treenissä loikittiin kolmoissarjaa rennosti (ei oo ollu todellakaan ennen mahdollista) ja hypättiin osaa rataa, minkä piirroksen kopsasin kun kattelin maajoukkuevalmennuksia Ypäjällä. Meille ei luonnollisesti mahdu kaikkea siitä treenistä, enkä usko että niitä kaikkia haluaisin heti kokeillakkaan... Hauskinta ehkä tuossa treenissä oli se että kun päästiin hyppäämään vihdoin vähän paremmalla lähestymisellä, ilman sitä juureen tulemista, niin hypyt tuntuu luonnollisesti huomattavasti paremmalta, etenkin se kolmoissarja kun ei tarvi leipoa tilaa sinne väliin...  Tottakai se isompi pystykin oli helppo, mutta pitkällä okserilla oli kuitenkin pakko vielä ylihypätä niin että tää tytsy heilahtaa.

Reeniä reeniä

Ekat kilpailut starttaa jo lähitalleilla, mutta me mukavuudenhaluisina päätettiin järkätä omalla tallilla harjotuskilpailut 10.2. 

Oman hevosen kanssa treenit takkuili sen jälkeen kun olin viikon kipeenä ja se mopo tuppasi karkailemaan vähän väliä alta pois villisti päristäen... Hyppyjä vaan taas paljon alle rauhallisissa merkeissä, niin alkohan se sitten jo rauhottumaan. Käytiin Nissalan maneesilla treenailemassa myös. Hevoselta lähti matkalla kenkä kun käyttäyityi kuin hermoheikko kopissa, vaikka normaalisti on hyvä kuskata. Tuntuukin siltä, että tän hevosen pitäis tehdä aina kaikkea tasaisesti, muuten rupee päänuppia sekottamaan. Saa nähdä miten sitä sekottaa keväällä kun päästään maneesista pois. Valmennuksessa oli pientä alku takkuilua, mutta rupesi toimimaan nopeasti vanhaan malliin. Matka kotiin menikin onneksi paremmin.

Pari päivää ollaankin treenailtu koulua ja eilen taas otettiin vähän treeniä, jossa pikku jumppasarja ja in-and-out ympyrällä, sekä keskellä parit pystyt jotta päästiin harjoittelemaan ensin sitä rauhallisuutta ja sitten lopuksi uusinta käännöksiä. Nyt tuntu harvinaisen mukavalta ja helpolta taas. Hyvin menneen hyppytreenin jälkeen tämä samainen hevonen on myös niin itseään täynnä että tekee sen selväksi tallissa kerjäämällä huomiota jokaiselta.

Treenit on aloitettu myös mustan hapannaama paksukaisen osalta. Sillä teemana on nyt siedättäminen siihen että ratsastajan tullessa selkään, työt alkaa ja huvittelu jätettäisiin tarhaan. Tälle tammalle pitäisi myös samalla rakentaa hieman enemmän laukkaan tempoa ja säädeltävyyttä siihen, sillä hidas nollarata ei minua ainakaan kummemmin kiinnosta. Tämän hevosen kanssa kuitenkin tämä tavoite voi hyvinkin muuttua, sillä tämä on erityisen lahjakas, ja mikäli radat sujuu hyvin se saa startata nuorten hevosten luokkia. Halutaan kuitenkin katsoa miten se edistyy ilman sen kummempaa suunnitelmaa, sillä tämä ei ole kisannut kuin muutaman kisan koko elämässään. Varmankin hevosen saa säikähtämään kun sen pistää tekemään liian vaativia tehtäviä huonolla kunnolla.

Tuuletusta elämään ja yhteisiä tavoitteita

Sain ihanilta ystäviltäni kutsun lähteä laivalle ja mikä parasta, aikataulu katsottiin mun kalenteriin sopivaksi. Olenkin pitkään kaivannut niitä laatu-aikoja juurikin näiden ystävieni kanssa, sillä edellisen kerran ehdittiin viettää Juhannusta yhdessä ja sitä ennen yli vuosi sitten Uutta vuotta...

Meidän kolmen porukka on jotenkin ainutlaatuinen, ollaan kaikki täysin erilaisia ja vaikkakin kaikki hevosihmisiä, puhumme keskenämme ihan kaikesta muusta. Niinpä ulos lähteminen tässä porukassa on aivan loistavaa ja kokonaisvaltaisesti rentouttavaa.

Noh, kuten voi arvata, juomaa ja ruokaa riitti ja bileet oli pystyssä kokoajan. Uni jäi vähille.

Nyt lomailu jatkuu, tosin sairasloman merkeissä. Onneksi mulla on hyvät kaverit, jotka huolehtii mun hepasta ja voin huoletta löhöillä kuumeessa kotona.  Tää löhöily taas on siltä erää hyödyllistä, että saan tehtyä mun etätehtävät ratamestari-kurssia varten ja myös luettua kirjat jotka hankin monta kk sitten. Kirjoista tosin totesin jo hankkiessani, että ne odottaa mun sairaslomaa...

Meillä on tallilla meneillään sellainen ihana projekti-tyylinen juttu, joka etenee tosin omalla painollaan. Viime vuonna järkättiin jo muutamia harjoituskilpailuja, mutta toimitsijoita oli vähän. Nyt meitä alkaa olemaan kasassa aivan ihana porukka -ollaan kuin yhtä suurta perhettä. Meitä on joka lähtöön, ihanan erilaisia, avoimia ja iloisia ihmisiä. Nyt menossa liittyminen samaan seuraan, ja luulempa, että tällä kokoonpanolla saamme mukaamme lisää innokkaita harrastajia ja lajin pariin myös aktiivisia toimitsijoita. Ainakin muutama osaava ihminen on jo lupautunut tulemaan mukaan tähän pieneen kisajärjestämiseemme. Vaikka tavoitteenamme onkin järjestää vain pieniä kisoja kotitallilla, on sillä sitäkin kauniimpi ajatus pohjana. Suuret lähtijämäärät suosituissa kilpailuissa rajoittavat aloittelevien ratsukoitten harjoittelumahdollisuutta kilpailemisen aloittamisen suhteen. Meidän tavoitteena on ollut järjestää sellaisia kisoja, joihin ratsukot voivat tulla omana itsenään rennosti mukaan ja mahdollisesti myös ratkoa ongelmiaan samalla (esim kilpailujännittämistä, tms). Viime vuonna onnistuimme mielestämme tuossa tavoitteessa hyvin ja samaa toivomme myös tältä vuodelta. Tälle vuodelle pyrimme kuitenkin saamaan kisoistamme vielä paremmat, ja siihen onkin panostettu jo uusien puomien hankinnalla, minun kouluttautumisella, kaveri kasaa parhaillaan vielä sportti id numeroita kasaan, jotta meillä olisi vielä yhteinen seura jonka alla toimitaan.

Muitakin hienoja ideoita meiltä löytyy, mutta kerrotaan niistä sitten enempi kun ollaan toteutuksen äärellä. 

Kilisee kilisee kulkuset...

Mulla on muuttunut joulu paljonkin lapsuudesta. Ennen inhosin suurimmaksi osaksi joulua, sillä pienenä satuin saamaan aina ennen joulua korkean kuumeen ja siten jännitettiin aina sitä, pääsenkö sairaalasta kotiin. Lääketiede onneksi kehittyi ja lapsuuden astmasta tuli helposti hoidettavaa mallia ja nykyään siitä ei ole juurikaan mitään jäljellä. 

     Ennen hevosia harrastin enempi musiikkia. Soitin yhteensä kymmenisen vuotta viulua (joo, olin himo-soittaja ja aloitin jo 4-vuotiaana isäni viululla). Pääsin musiikki tunneille heti kun sinne sai osallistua, sillä en jättänyt soittimia rauhaan kotona ja vanhempani toivoivat kuulevansa soittimista jotakin sellaista, mikä ei särje korvia. Mulla oli ensimmäinen iso konsertti kirkkonummen seurakunnan talolla, jossa on sellainen näppärä konsertti tila. En muista juurikaan muuta, kuin sen että halusin kauniin valkoisen hiuspinnin ja kreppihameen. Mulla on siitä kuvakin olemassa, mulla oli oma kapellimestari, joka oli mun opettaja ja oma pikku orkesteri. Musta oli kiva soittaa, parasta oli leirit missä sai soittaa inspiraatio pohjalta, olin siinä tosi hyvä.

Musiikkiluokka söi kuitenkin lopulta innon kokonaan. Kukaan ei tuntunut tajuavan, että kasvavalle nuorelle lapselle voisi olla hiukka liikaa 10 konserttia milloin viuluorkesterin, yksilöesiintymisen, koulun kuoron kera joka vitun pyhä. Musiikki opistossa oli pakko osallistua orkesteriin, se oli ihan hanurista, siis aivan perseestä. Tylsää tylsää tylsää!  Koulussa taas piti  tietty osallistua kaikkiin laulukuoroesiintymisiin, jotka tapahtui sillä vapaa-ajalla, kun muut pihan lapset leikki. Ei oikeastaan yhtään ihme että se harrastus kuoli, eihän mulle jääny enää vapaata aikaa. Ja jos nyt joku miettii että milloin tein läksyt, niin nou hätä, en oo niiden tekoon koskaan uhrannut aikaa. 

Soitto harrastamisen kuihtuminen alko sillä että ensin unohtelin järjestelmällisesti piano tunnit, sitten en mennyt niihin typerille teoria tunneille (ei ne pölvästit siellä tajunnu, että voi soittaa ilman nuotteja) ja sitä kautta äitini teki fiksun ratkaisun ja kysyi opettajalta josko pitäisi ilman musiikkiopistoa yksityisiä tunteja. Sitten löysinkin hevoset ja se harrastus söikin viimein koko soittoharrastuksen, kun mokomat pässit jaksoivat varoitella, että murran käteni enkä sitten pysty enää soittamaan... (ihan niinku se ei paranis joskus)

Nykyään jouluun on kuulunut jo pitkään aloittaa aamu hevosten kanssa. Ensin oli joulumaastot ja myöhemmin joulukatrilli.Tänän vuotisen joulun alla oli taas tavanomaiset joulukiireet. Asiaa ei auttanut se että päätin matkustaa oulun taakse Lapinkylään ostamaan autoa, eikä se että jätin kaiken viimetinkaan ja töissäkin piti käydä. Lahjoja ehdin silti ostaa ja sain ne jotakuinkin ajoissa perillekkin. Tänään olinkin hevostani harjailemassa jo 6.30 ja ratsailla 6.45. Vaikka emme juurikaan ehtineet koko kokoonpanolla harjoittelemaan, niin katrilli meni loistavasti. Tosin kahdella aloituksella, sillä kymmenettä vuotta osallistuvan ratsukon hevos-osapuoli päätti esittää oman shown. Meillä oli hienot vaaleanpunaiset tonttulakit johtohevosparilla ja tietysti sointuvat pintelit, ja kaikilla muilla punaiset lakit. Hevosten väritkin jakautui ihanan tasaisesti, löytyi ruunikko, rautiaita ja kimoja ja kaikki tsemppasi hienosti. 

Tätä nykyään kun ei ole enää noita ihmeellisiä esiintymismenoja sen kummemmin kuin tuo katrilli, on joulu jo ihan mukava juhla. Koska sukumme on muuntunut hieman kansainvälisemmäksi, iltaohjelmaan kuuluu hauska sanankääntöpeli, meillä ei vain taida olla tässä pelissä voittajaa :D

Go hippo go!

Facebookissa oli ehkä hienoin kuva ikinä. Virtahepo juoksumatolla treenaamassa kohti yksisarvisen kaunista olemusta. Ou shit, sehän on vähän niinku mä. Pakko aina saada se mikä on kaikkein vaikeiten saavutettavissa. Multa loppuu kiinnostus usein meinaan just siihen kohtaan, kun saavutinkin sen tavoitteeni...

Onneksi olen kekseliäs luonne ja keksin aina uuden mahdottoman tavoitteen, minkä haluan saavuttaa.

Hullu en silti ole, en kuvittele matkustavani kuuhun, lyheneväni 20cm pätkemmäksi, vaikka välillä on tylsää olla pitkä. Ärsyttävissä asioissa käännetään vuori väärin pän, jotta ylämäen sijasta lasketaan mukavasti alamäkeä.

Kun rupesin miettimään isteni siihen virtahevon tilalle, musta tulikin heti lyhempi, pulleampi, jotenkin silleen söpön pullea ja lyhyenläntä. Tässä vaiheessa ajatusleikkiä mua tieetysti nauratti juosta niillä töpöjaloilla ja lopulta tunsinkin olevani lähempänä sitä yksisarvista kuitenkin kuin sitä ihanaa virtahepoa.

Ja nyt kun uljaana valkeana sarvipäänä pääsin vuoren päälle laukkailemaan ja nousemaan pystyyn kuin Zorron ratsu, tuli mieleeni lopulta: -Pullealla lyhyenlännällä sarvikuonolla on pienempi riski jäädä pulleista tassuistaan jumiin vuorella olevaan kivenlohkareeseen, kuin pitkäjalkaisella yksisarvisella. Ja todennäköisesti se punkisi itsensä niillä neliveto-tassuillansa hitaan varmasti ylös. Huh, onneks mun ei tarvi päättää ottaisko lyhyet vai pitkät jalat, mun pitää vaan päättää, kiipeänkö vuorelle vai laskeudunko sitä alas.

Jos joskus näet mun naureskelevan itsekseni, se voi yksin kertaisesti johtua tästä mun ajatuksen juoksusta. Don´t worry, it doesn´t help u...