Tämä varsa on äitini päähänpistos. Oli pakko saada varsa mun vanhasta kisahevosesta, itse olin sitä mieltä että helpompi ostaa hyvä hevonen kuin yrittää kasvattaa sellainen, varsinkin venäläisestä budjonnyi-tammasta.
Tamma oli kuitenkin mulle hevosena kuin nyrkki silmään, teki just niinkun mun mieli sano ja lopulta siitä kouliintui ihan osaavakin. Itse olisin aluksi halunnut isäoriiksi vankemman puoliverihevosen, mutta äitini sattui näkemään Ruutsalon Rosan silloisen kilpahevosen Hopalong Cassidyn kävelevän tallista traileriin, ja sen jälkeen päätöksestä ei enää keskusteltu.
Pava (emä) ei tietenkään aikonut tulla kantavaksi siellä minne se vietiin astutettavaksi. Vaikkakin paikka oli aivan ihana ja hoito täysin luksusta. Rutiineisiin orientoituna tammana se halusi kotiin takaisin kiljumaan jokaiselle pihassa liikkuvalle trailerille, vain kahdeksi tunniksi tarhaan ja jokapäiväiseen liikutukseen. Kantavaksi se tulikin vihdoin kun otimme sen viimeisen astutuksen päälle kotiin takaisin ja menin ratsastelemaan kentälle ja loikittiin pikkuesteitä sen ilokseen.
Teimme tammasta sopimuksen, missä se pääsi tunneille käyttöön eli hyvään valvottuun liikuntaan ja ammattilaiset huolehtisivat varsotuksesta. Sopimus toimi erinomaisesti ja varsalla oli erinomainen hoito koko ajan. Emä tosin päätti kasvattaa varsansa mahassa turhan pitkään, valuttaen ternimaidot ulos... Klinikalle päästiin käymään heti alkuun, mutta toisaalta, ompahan ainakin joku lääppinyt varsan alusta asti oikein viitenä kertana päivässä... Melko luottavainen tyyppi tästä onkin tullut
Tässä oikealla on kuva kun varsalle on hankittu sivistystä valjaat selässä. Nämä kokoa shettis, varsa vähän suurempi. Sen mielestä tämä puuhastelu oli ollut ok, ei tietoakaan siitä, että elämässä olisi muka jotain pelottavaa...
Vähän myöhemmin tästä oli varsalla ollutkin melkoinen uhmakausi, jossa oltiin tapeltu mm. siitä, että voiko vesikarsinassa seistä keskellä, vai pitääkö perseen olla mukavammin seinässä kiinni. Näitä keskusteluja oli kuulemma useita ja ne saattoivat hyvinkin kestää kauan. Jos on yhtään emäänsä tullut, niin sitkeys on varmasti aivan omaa laatuaan, ainakin psyykkeessä...
Tämä oli hieno hetki. Aivan jumalattomasti pakkasta, käsissä ori varsa, joka yhtä helppo käsitellä kuin sokean opaskoira. Eräs tottunut ravimies ei ollut uskoa todeksi kun jutustelimme jonkin aikaa paikoillaan tämä varsan naru mun kädessä ja varsa möllötti paikallaan.. Hänen tottumuksensa mukaan nämä normaalisti vähintään riehuvat vähäsen. (meilläpä olikin kovat mimmit kouluttamassa sen uhmaiän ohi, niin lammashan tästä tuli, ainakin toistaiseksi)
Tässä olisi varsa 2012 kesällä laiduntamassa virossa. Viroon lähti kustannus ja käytännöllisyys syistä. Tämä talli on hyvä paikka, pitäjä myöskin kunnon ammattilainen ja varsa saa kasvaa ikäistensä seurassa.
Jotakin kasvuhormonia tosin tuolle tekisi mieli syöttää, sillä sillä on melkoisen paljon kirittävää kasvunsa suhteen jos meinasi kasvaa edes vanhempiensa kokoiseksi. Mutta jos jää ruipeloksi, niin onneksi mulla on hobitti-ystävä, jolle aijon tämän sitten usuttaa : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti